(Julkaistu ensimmäisen kerran Aamulehdessä 20.4.2024)
Yhteiset Lapsemme ry:n Katja Mannerström ja Hodan Mohamed herättelivät mielipidekirjoituksessaan (AL 12.4.) pohtimaan, miten koulussa otettaisiin paremmin huomioon muutkin kuin kristilliset pyhät.
Kirjoittajat pitävät epäkohtana, etteivät koulujen loma-ajat ja kalenterin pyhäpäivät tue ramadanin viettoa. Kirjoittajien mukaan inklusiivisempi Suomi on mahdollinen vain huomioimalla muutkin kuin kristilliset juhlapyhät. Kirjoittajat peräänkuuluttavat vuoropuhelua ja tilan antamista.
Kuten he toteavat, maahanmuuttajataustaiset henkilöt muodostavat Suomessa kasvavan vähemmistön. Muslimioppilaiden määrä kouluissa aiheuttaa haasteita.
Ramadaniin kuuluvan paaston aikana koululaisille kertyy tavallista enemmän poissaoloja, he ovat väsyneitä, nälkäisiä ja ärtyneitä. Joissakin helsinkiläisissä kouluissa on muokattu opetusta ramadanin aikana. Esimerkiksi musiikintunneilla ei musisoida eikä kotitaloustunneilla laiteta ruokaa. Käytännöt vaihtelevat kouluittain, mutta pääsääntöisesti suurten kaupunkien kouluissa on kirjoittajien vaatimaa “tilan antamista” jo nyt hyvin pitkälle noudatettu.
Jaamme kirjoittajien näkemyksen dialogin tarpeesta, mutta emme jaa heidän lähestymistapaansa.
Siinä, missä kirjoittajat esittävät suomalaisen kalenterin ja perinteen mukauttamista muslimeille sopivaksi, esitämme, että muslimien tulisi tutustua ja integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan, tapoihin ja kulttuuriin. Kirjoittajien edustama monikulturistinen politiikka, jossa maa pyrkii sopeutumaan tulijoiden tapoihin ja perinteisiin, ei toimi. Se ei edistä yhteisöllisyyttä eikä kotoutumista vaan eriytymistä. Räikeimmät todisteet monikulttuurisen politiikan epäonnistumisesta ovat nähtävissä naapurimaassamme Ruotsissa. Näistä epäonnistumisista oppineina olemme Suomessa vähitellen siirtymässä maahanmuuttopolitiikkaan, jossa lisätään tulijan vastuuta kotoutumisestaan.
Suomessa vallitsee uskonnonvapaus, joten muslimiperheillä on oikeus uskontonsa harjoittamiseen. Uskontoa, tapoja ja perinteitä voidaan vaalia kotioloissa. Suomalainen vuodenkierto, loma-ajat ja kalenteri ovat muovautuneet vuosisatojen saatossa suomalaisen perinteen ja Suomen valtauskonnon, kristinuskon, juhlapyhien mukaisiksi.
Ensisijainen tavoite maahanmuuttajilla tulee olla suomalaiseen yhteiskuntaan integroituminen. Islamin roolia Suomessa ei ole syytä kasvattaa.
(Julkaistu ensimmäisen kerran Aamulehdessä 1.5.2022)
Hiilineutraaliuden tavoitetta voi hyvin siirtää 20 vuotta eteenpäin. Pelon lietsonta on tarpeetonta, sillä Suomi on vähentänyt päästöjään koko 2000-luvun.
Valtuuston kokouksessa 11.4. käsiteltiin Aarne Raevaaran (ps.) aloitetta. Siinä esitettiin kaupungin hiilineutraalisuustavoitteen siirtämistä vuodesta 2030 hieman maltillisempaan ja EU:nkin jakamaan tavoitteeseen eli vuoteen 2050. Aloitteessa ei esitetty, että Tampere ei tekisi osaansa ilmastotalkoista, vaan kyse oli asian todellisista mittasuhteista ja paikallisen toteuttamisen aikataulusta.
Osa vihreiden ryhmästä kuitenkin väänsi asian noin. Niinpä saimme kuulla veikeissä vastauspuheenvuoroissa muun muassa Ähtärin verotuksesta ja maanpuolustuksesta.
Tällaista tahallista vääristelyä kutsutaan olkiukon rakentamiseksi. Se on hieman vanhanaikainen populistinen kikka, jolla poliitikko voi koettaa johtaa yleisöä harhaan. Kun vääristelee vastapuolen kannan muuksi kuin se on, voi miehekkäästi pullistella lihaksia ja mätkiä tätä mielikuvitusnäkemystä.
En tiedä vetoaako tällainen nuoriin ja vaikutuksille alttiisiin äänestäjiin, mutta vastuullisten aikuisten tulisi toimia tolkullisemmin. On väärin, että nuorten kokemaa ilmastoahdistusta käytetään tällä tavoin hyväksi ja annetaan ymmärtää samalla, että Suomi, suomalaiset tai jopa pahat perussuomalaiset eivät osallistuisi ilmastotalkoisiin.
Tilastot osoittavat selvästi, että tällainen pelon lietsonta on turhaa. Suomi on vähentänyt päästöjään koko 2000-luvun ja suomalaiset ovat keskimäärin hyvin valveutuneita asiassa. Uskon että tamperelaiset tekevät jatkossakin osansa.
Suomen osuus maailman päästöistä on 0,15 prosentin luokkaa ja Tampereen osuus tästä vielä vähemmän. Teemme osamme, mutta hosumiselle ei ole kriittistä tarkastelua kestäviä perusteluja. Se vain nostaa tamperelaisten kustannuksia.
(Julkaistu ensimmäisen kerran STTK:n blogisivustolla 15.12.2021)
Joulukuussa 2020 tamperelaisessa kuntapolitiikassa heräsi keskustelu segregaatiosta. Sanan mainitseminen aiheutti monissa hämmennystä, kysymyksiä ja jopa kiukustumista. Tuntui siltä, että on taas kerran löydetty uusi poliittinen kuuma peruna, josta halutaan tehdä muussia — eikä edes kovin hyvää muussia, kunhan vain sotketaan pottuja ja haukutaan kokkeja.
Pohdin tässä kirjoituksessa, miten segregaatio näkyy Tampereella ja miksi siitä pitäisi välittää.
Suuri osa kansalaisista ei tiedä, mitä segregaatiolla tarkoitetaan. Käsitteen suomenkielinen versio eli asuinalueiden haitallinen eriytymiskehitys ei sekään vielä välttämättä avaa mistä on kyse. Tämä johtuu siitä, että ilmiö itsessään on kotimaassamme melko uusi.
Tampereen kaupungin vuonna 2018 julkaisema Segregaation ennaltaehkäisyn työkalupakki kuitenkin toteaa, että: ”Eriytyminen on vahvistunut eurooppalaisen kehityksen vanavedessä ja Suomessa sen tärkeimpiä taustatekijöitä ovat tuloerojen kasvu ja maahanmuutto.” Lauseen viimeinen sana selittää osaltaan, miksi aihe on politisoitunut jo ennen keskustelun alkamista.
Käsite on myös akateemisessa tutkimuksessa yhteiskuntatieteelle tyypilliseen tapaan moniulotteinen. Sille ei siis voida antaa yksiselitteistä ja tyhjentävää merkitystä, vaan tässäkin kirjoituksessa joudun hahmottelemaan, mihin sillä viitataan Tampereen kontekstissa. Juha Rasinkangas kirjoittaa väitöskirjassaan Sosiaalinen eriytyminen Turun kaupunkiseudulla:
”Segregaatiotutkimuksissa on ollut tavallisinta tutkia asuinalueiden välisiä eroja tiettyjen väestöryhmien esiintymisen näkökulmasta, mutta alueyksikköinä voivat olla myös laajemmat aluekokonaisuudet tai vastaavasti esimerkiksi yksittäisen kaupungin koulut.”
Juuri koulut ovat puhututtaneet myös Tampereella.
Hervanta haastoi eriytymisen
Tampereella aloitettiin vuonna 2019 Hervanta-haaste -niminen projekti, jonka tarkoitus oli keskittyä alueen koulujen vaikeaan tilanteeseen. Ongelmat ovat tiedossa koulujen ammattilaisilla ja kaupungin virkamiehillä, mutta mahdollisesti tilannekuva ja ilmiö eivät ole tavallisille kansalaisille vielä avautuneet — ellei sitten ole henkilökohtaisesti tai perheen kautta joutunut ikävien tapausten kanssa tekemisiin. YLE:n uutiset kirjoitti tilanteesta (25.10.2020) näin:
”Kymmenet aikuiset ovat kokoustaneet kuukausitolkulla alueen turvattomuuden ja ongelmien ratkaisemiseksi. Tilanne oli viime vuonna jo niin hälyttävä, että Tampereen kaupunki kehotti kohdentamaan alueelle nopeita toimenpiteitä tilanteen rauhoittamiseksi.”
Tapauksissa on ollut kyse vakavistakin väkivallan teoista, jotka ovat johtaneet koston kierteeseen. Sellainen alkaa helposti ruokkia itseään — varsinkin jos alkaa muodostua selkeitä ja riittävän suuria erillisen identiteetin omaksuvia ryhmiä, jotka kokevat olevansa toisia ryhmiä vastaan.
Tampereella varsinaisia jengejä ei vielä ole nähty, mutta YLE:n tietojen mukaan ryhmiä voi yhdistää etninen- tai kielellinen tausta tai jokin ideologinen ajattelu. Kunniaväkivalta sekä liikkumisen ja pukeutumisen rajoittaminen on myös nostettu esiin.
Hervantalaiset koulujen vanhempainyhdistykset järjestivät joulukuussa 2020 vielä ”Hätähuuto Hervannasta”-nimisen tilaisuuden, johon kutsuttiin kuntapäättäjiä, rehtoreita sekä kaupungin virkamiehiä. He olivat huolissaan väkivallan ja jengiytymisen kasvusta kouluissa.
Hervanta-Haaste -projektia pidettiin hyvänä, mutta lisäksi toivottiin nopeita ja konkreettisia toimia. ”Asiaan täytyy puuttua välittömästi, ennen kuin tilanne ryöstäytyy käsistä,” kirjoitettiin kutsukirjeessä. Osallistuin itse myös aihetta käsitteleviin kokouksiin työni puitteissa ja keskustelin vanhempien, koulun ja kaupungin edustajien kanssa.
Viestiin olisi syytä suhtautua vakavasti myös Tampereella, vaikka uutisten perusteella tilanne ei olekaan vielä yhtä haasteellinen, kuin esimerkiksi Helsingissä ja Turussa joillain alueilla. Helsingin kaupunkilehti Kvartin (18.12.2019) julkaisemien tilastotutkimusten mukaan Tampereen etnisen eriytymisen aste oli kuitenkin samaa luokkaa Espoon ja Helsingin kanssa. Turussa eriytyminen oli selvästi jyrkempää.
Vaikka etnisyys ja maahanmuutto eivät olekaan ainoita tekijöitä ongelmien taustalla, tuli Tampereella sekä opettajien että vanhempien taholta selkeä toive, että kielellisiä ja kulttuurisia haasteita ei pyrittäisi kieltämään. Monet pelkäävät rasismisyytöksiä ja mustamaalausta ja suhtautuvat turhautuneesti poliittiseen kohuun aiheen ympärillä. Tämä kaikki haittaa ongelmiin puuttumista. Siksi tietoa tarvitaan lisää.
Onnistunut kotoutuminen vaatii aikaa
Väkivaltaisuudet ja jengiytyminen päätyvät helposti otsikoihin, mutta kansalaisille olisi tärkeää avata turvattomuuden ohella myös muita haittoja, joita segregaatio aiheuttaa.
Koulurauhan ongelmat heijastuvat suoraan oppimistuloksiin, joissa on muutenkin havaittu huolestuttavaa kehitystä erityisesti poikien osalta. Jos eriytyminen lisää omat ongelmansa tähän yhtälöön, seuraava sukupolvi on pulassa. Se näkyy kielteisesti työttömyystilastoissa ja syrjäytymiskehityksessä, jonka kustannukset näkyvät jopa kymmeniä vuosia kaupunkien menoissa ja lopulta veronmaksajien kukkarossa.
Opettajat tarvitsevat lisää aikaa hoitaakseen päätehtäväänsä eli opetusta. Mitä enemmän aikaa ja energiaa koulussa tuhlautuu väkivaltatilanteiden ja häiriöiden selvittämiseen, sitä vähemmän resursseja jää opettamiselle. Ilmapiiri vaikuttaa myös oppilaiden jaksamiseen. Koronapandemian aikana tällaiset haasteet ovat vain kasvaneet etäkoulun, rajoitusten ja poikkeusolosuhteiden kasvattaman ahdistuksen myötä.
Etnisen segregaation vastakohta eli integraatio – onnistunut kotoutuminen – vaatii myös aikaa. Muun muassa aihetta paljon tutkinut brittiläinen professori Paul Collier on todennut onnistuneessa integraatiossa olevan kaksi keskeistä tekijää: uusien tulijoiden määrä ja tulijoiden kulttuurinen etäisyys suhteessa vastaanottavaan yhteiskuntaan.
Mikäli tässä on perää, integraatiolle tarvitaan todennäköisesti myös lisäaikaa maahanmuuttopoliittisten toimien kautta, jotta nykyinen segregaatiokehitys voidaan pysäyttää. Tällaisesta on ollut nähtävissä merkkejä esimerkiksi Tanskassa aivan viime aikoina. Sosiaalidemokraattinen pääministeri Mette Frederiksen on esimerkiksi ilmaissut huolensa sosiaalisen yhteenkuuluvuuden säilymisestä.
On toisaalta hyvä merkki, että segregaatio on monille suomalaisille vielä uusi ja outo käsite. Sen ei toivoisi tulevankaan kovin tutuksi, mutta tämän toiveen eteen on tehtävä töitä, puututtava niihin tekijöihin, jotka ilmiötä ajavat, ja annettava vaikuttamiselle lisää aikaa. Ennemmin tai myöhemmin näihin käytännön päätöksiin on löydyttävä yhteistä poliittista tahtoa myös Suomessa. Tilannekuvasta ei ole suurempia kiistoja, kunhan asioista vain tiedotetaan tarpeeksi. Päämäärä – turvallinen ja toimiva yhteiskunta – on myös kaikilla puolueilla yhteinen.
Suomen historian ensimmäiset aluevaalit järjestetään tammikuussa 2022. Olen ehdolla Pirkanmaalla. Vaaleista ennakoidaan haastavia, koska edellisistä vaaleista on ehtinyt vierähtää alle puoli vuotta. Todennäköisesti niin kansalaisia kuin ehdokkaitakin tulee vaivaamaan jonkinlainen vaaliähky.
Myös uuden hallintorakenteen toiminta on jäänyt monille epäselväksi. Jos asia pitäisi tiivistää yhteen lauseeseen, niin kyse on sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen siirtymisestä kunnilta uudelle aluehallinnolle.
Kun soppaan lisätään vielä aatonaattona 23. joulukuuta annettavat vaalinumerot sekä seuraavina päivänä nauttimamme miehekkään kokoiset joulukinkut, niin en ihmettelisi lainkaan, vaikka vaalilappuja jäisi runsaasti täyttämättä vielä tammikuun lopulla.
Pakko silti pinnistää.
Kannattaa kiinnostua
Aluevaaleissa päätetään kaikkien suomalaisten arjesta. Kyse on ambulansseista, palokunnasta, terveyskeskuksista, sairaaloista, hammaslääkäristä, neuvoloista, koulujen terveydenhoitajista ja jopa toimeentulotuesta. Paljon tärkeitä palveluita, joissa on myös paljon parannettavaa.
Lisäksi kyse on myös noin 20 000 000 000 €:n käyttämisestä. Enää ei puhuta miljoonista, vaan miljardeista. Myös tieto- ja viestintäpalveluihin on uudistuksen ohella varattu noin 440 000 000 €:a eli lähes puoli miljardia siinäkin.
Palvelut olisi hyvä hoitaa tuhlailematta toimiviksi.
On sanomattakin selvää, että jokainen toivoo hyviä palveluita. Lapsille terveyttä ja vanhuksille hoitoa. Tästä syystä vaaliehdokkaat tulevatkin lupaamaan jokaiselle pelkkää hyvää. Paraatipuheissa palveluita sataa kuin mannaa taivaalta.
Siksi kysymys kuulukin, millä se kaikki tullaan maksamaan?
Perussuomalaiset puurtavat arjessa kanssasi
Työssäni eduskunnan kansliassa olen päässyt seuraamaan vanhojen eduskuntapuolueiden tärkeysjärjestystä jo kahden vuoden ajan. Ja vaikka tunsin kyllä politiikan kiemurat, niin silti monet eduskunnassa oppimistani asioista ovat tulleet minulle järkytyksenä.
Rakasta hyvinvointivaltiotamme ajetaan päin seinää. Ilman turvavöitä.
Hyvänä esimerkkinä mainittakoon hallituspuolueiden tukema ja jopa miljardeja euroja maksanut suuri elvytyshuijaus, joka ajettiin läpi valiokuntien asiantuntijoiden varoituksista huolimatta. Myös Perussuomalaiset nosti elvytyspakettiin liittyvät epäkohdat toistuvasti esiin eduskunnassa, mutta huolemme kaikuivat kuuroille korville.
Toinen esimerkki on hallituksen tukema täysin pidäkkeetön kehitysapu ja maahanmuutto, joiden ongelmat ja tehottomuus ovat olleet yleistä tietoa jo vuosien ajan. Puhumattakaan EU:n määräämästä holtittomasta ilmastopolitiikasta, joka maksaa miljardeja euroja sekin. Suomi on aina tehnyt osansa, vaikka yltiöpäisillä jatkotoimilla ei ole tuon taivaallista vaikutusta vallitsevaan ilmastoon.
Miksi äänestää Seppästä Tampereelta?
Olen opiskellut ja työskennellyt vuosia ulkomailla sekä kiertänyt työkeikoillani ympäri maailmaa, joten minulla on verrattain laaja elämänkokemus. Työkokemukseni ulottuu karaokejuontajasta taksinkuljettamiseen, englannin ja venäjän kielen opettamisesta eduskunnan kansliaan ja taannoin myös Tampereen yliopistosta Moskovan suurlähetystön viisumivirkailijaksikin. Kaikkea on nähty ja koettu.
Lähipiiriini kuuluu myös paljon terveydenhuoltoalan ammattilaisia, joten alan ahdinko ei ole minulle vieras.
Koulutustaustani englanninkielisen maailman vanhimmassa yliopistossa Oxfordissa sekä kokemukseni eduskuntatyössä auttavat minua pärjäämään paitsi edustustehtävissä myös politiikassa, enkä ole koskaan pelännyt avata suutani.
Suomi on minun kotimaani, jota haluan rakentaa paremmaksi ja säilyttää samalla sen hyvät ja kauniit puolet tuleville sukupolville. Myös omille lapsilleni. Minun mielestäni suomalaisten päättäjien ensisijainen vastuu on aina Suomen kansalaisille.
Palvelut eivät synny unelmoimalla
Hallituspuolueiden holtiton rahankäyttö nakertaa Suomen taloutta. Pian ei ole enää varaa tärkeiden palveluidemme rahoittamiseen. Hoitajia ei vain ole enää riittävästi, hammaslääkäriin ei pääse ilman kuukausien jonotusta, eikä ambulanssikaan ehdi ajoissa paikalle, kun mummosi sitä tarvitsee.
Syy on vastuuttomassa politiikassa, jota on muutettava vaalit kerrallaan järkevämpään suuntaan. Kansallinen etu on kaikkien kansalaisten etu, jonka vuoksi aluevaltuustot tarvitsevat myös perussuomalaisia huolehtimaan siitä.
Tällä hetkellä vallitseva Muut ensin -ajattelu on paitsi haitallista myös koko demokratian idean vastaista. Perussuomalaisille suomalainen tulee aina ensin – ja tähän lupaukseen voit luottaa myös minun kohdallani.
Ennakkoäänestys kotimaassa on 12. – 18.1.2022 ja varsinainen äänestyspäivä sunnuntaina 23.1.2022.
(Julkaistu ensimmäisen kerran Aamulehdessä 12.9.2021)
Suomalainen sananvapauskeskustelu kärsii edelleen tunkkaisesta 1970-luvun suomettumisesta, jossa vapaus, demokratia ja länsimainen sivistys alistetaan poliittiselle kiihkomielisyydelle. Viimeksi aihe nousi tapetille Päivi Räsäsen esiinnyttyä Masked Singer -ohjelmassa. Joidenkin mielestä kiistanalaisista mielipiteistään tunnettu Räsänen ei olisi saanut olla ohjelmassa
Näen huolestuttavia merkkejä suomalaisessa keskustelukulttuurissa sekä synkän varjon paluuta. Kuten Lauri Hokkanen kertoi tuoreessa muistelmateoksessaan, Kenen joukoissa seisoin, Moskova antoi aikanaan täällä sanansaattajilleen mainetta ja mammonaa. Poliittis-uskonnolliseen hurmokseen hurahtanut nuori älymystö ajoi ilmeisen tosissaan Suomen siirtymistä uuteen ja uljaaseen yhteiskuntajärjestelmään. Edistyksellisten kanssa erimieliset haluttiin vaientaa.
Nyt EU-Suomessa sananvapautta halutaan taas kaventaa. Kuten professori Markku Jokisipilä huomautti, ”vihapuhetta” ei kukaan pysty tyydyttävästi määrittelemään. Silti sitä yritetään ujuttaa jopa lainsäädäntöön. Ei esimerkiksi riitä, että Päivi Räsänen on väärässä, vaan häntä halutaan rangaista. Sananvapauden puolustajia leimataan ”fasisteiksi” ja edistyksellisten tahojen lempiaiheiden kritiikki haluttaisiin taas vaientaa. Apurahaa ja urakehitystä on tarjolla oikeaoppisten näkemysten kierrättämisestä – nyt vain eri ilmansuunnasta. Tämä on väärin.
Monet eivät lainkaan hahmota sitä, että sananvapaus ei ole vain yksi ihmisoikeus muiden joukossa, vaan koko länsimaisen sivistyksen, demokratian, tieteen ja taiteen kulmakivi. Meillä saa olla väärää mieltä.
Sananvapaus tekee yhteiskuntajärjestelmästämme poikkeuksellisen. Siksi ihmiset haluavat muuttaa muualta tänne – eikä päinvastoin. Sananvapaus tarvitsee puolustajansa tässäkin ajassa ja se on tehtävä rohkeasti ja selvästi.
